Rosopehkiäinen (Calitys scabra)
Takaisin/back

Päivitetty
4.11.2002
Heimo Trogossitidae, pehkiäiset
Petri Martikainen, Ilpo Mannerkoski, Juha Siitonen & Tom Clayhills

Pehkiäiset ovat varsin erikoisen näköisiä ja suhteellisen isokokoisia kovakuoriaisia. Ne on helppo oppia tuntemaan esimerkiksi malliyksilöiden tai kuvien avulla. Useimmat lajit ovat Suomessa suhteellisen harvinaisia.


Calitys scabra, rosopehkiäinen 30 NT
Laajalle levinnyt Suomessa. Löytöjä aina Enontekiön korkeudelle saakka, (Raattaman kylä). Tuoreitakin löytöjä on suhteellisen runsaasti, esimerkiksi useita löytöpaikkoja keskisessä Suomessa (esim. Noormarkku 21.4.2000, Kankaanpää Hämeenkangas 26.6.2001, Korpilahden Vaarunvuori, Jäppilän Sorsasalo 2001, Kontiolahti, Suomussalmi, Lieksa 2000 ja Ilomantsi 2001). Eteläisimmästä Suomesta suhteellisen vähän uusia havaintoja, tuoreimpia Hanko Lappohja kelokääpäisen ajopuun alta 2 kuollutta yksilöä 7.5.2001 (E. Hyvärinen), Nousiainen Pukkipalo (1987), Nummi-Pusula (1981) ja Hyvinkää Kytäjä (1979). Elää erityisesti katkokääpää kasvavissa maahan kaatuneissa mäntykeloissa, usein yhdessä ruskopehkiäisen ja aarnikaskaiden kanssa. Ilmeisesti muutkin pinnanmyötäiset käävät kelpaavat. Tavataan harvoin myös kuusella. Viihtynee parhaiten paahteisilla paikoilla, mutta voi löytyä myös varjoisasta metsästä, kuten Jäppilän Sorsasalosta syksyllä 2001. Lämpimällä ilmalla aikuisia voi tavata katkokäävän pinnalta istumasta. Useimmiten löytäminen vaatii kuitenkin sopivannäköisen puun aukomista. Yksilöitä voi olla vaikea havaita, koska peitinsiipien rosoiseen pintaan tarttuu herkästi puusta tai käävästä peräisin olevaa purua joka antaa hyvän suojavärin.

Peltis grossa, isopehkiäinen 30 NT
Levinnyt Etelä-Suomesta aina Kolariin ja Kittilään asti. Joensuu-Oulu linjan eteläpuolella laji on nykyisin varsin harvinainen, ja löytöpaikat keskittyvät suojeltujen metsäkohteiden sisälle ja liepeille. Eteläisimmästä Suomesta uusia havaintoja on parhaista vanhan metsän kohteista: Mäntsälä Mustametsä, Pukkila Venunmetsä, Lammi Kotinen. Itärajan tuntumassa ja pohjoisempana laji on vielä jonkin verran tavallisempi ja sen voi löytää esimerkiksi hakkuuaukeiden kantokääpäisistä pökkelöistä. Esiintymän voi usein todeta pelkkien litteiden kuoriutumisreikien perusteella. Isopehkiäinen elää ruskolahossa puussa, joka on useimmiten kantokäävän lahottamaa. Joskus lajin jälkiä näkee myös esimerkiksi pökkelökäävän ruskolahottamissa koivuissa. Isopehkiäiselle kelpaavat ilmeisesti miltei kaikki puulajit kunhan lahotyyppi on oikea. Tavallisimmin sen tapaa kuuselta tai koivulta, mutta lajin on myös todettu kehittyneen mm. männyllä, haavalla ja harmaalepällä. Laji tulee toimeen sekä paahteisilla paikoilla että sulkeutuneissa metsissä.

Ostoma ferruginea, ruskopehkiäinen 10
Ruskopehkiäinen on selvästi yleisin heimonsa laji Suomessa. Sen levinneisyys kattaa koko maan ainakin Inarin pohjoisosiin asti. Ruskopehkiäinen elää monenlaisilla lahopuilla, eikä se ole riippuvainen mistään tietystä lahottajasienilajista. Laji näyttäisi suosivan erityisesti kelokäävän, katkokäävän ja rivikäävän aiheuttamaa, vaaleaa ja kuivaa ruskolahoa puuta Tavallisimmin sen löytää ruskolahoista maahan kaatuneista havupuista joko kuoren alta tai puun sisältä. Vaikka ruskopehkiäinen onkin varsin tavallinen laji, on se kuitenkin talousmetsissä huomattavasti harvalukuisempi kuin luonnontilaisissa metsissä.

Thymalus limbatus, lännenkarvapehkiäinen 80 EN
Eteläinen, hyvin harvinainen laji, josta on vanhoja löytöpaikkoja ainakin Eckerö, Finström, Parainen, Tuusula ja Yläne. Tuoreita löytöjä on hyvin niukasti, ainoastaan Virolahti 1974 (J. Muona) sekä Vesijako Padasjoella 1987 (J. Kangas). Vesijaon löytö oli kasvatus kantokäävästä. Kesällä 2002 lajia löytyi Vesijaolta koivuilla kasvaneilta kantokääviltä, joiden alapinnoille ne olivat syöneet koloja samaan tapaan kuin isopehkiäinen tekee (J. Mattila). Lokakuun alussa 2002 lännenkarvapehkiäisiä löytyi Ahvenanmaan Eckeröstä pökkelökääpäisistä koivuista kovakuoriaistyöryhmän retkellä. Elintavoista on Suomessa edelleen vähän havaintoja, löydetty sekä kuuselta että lehtipuilta. Kirjallisuuden mukaan monilla kääpälajeilla. Ruotsissa elää pääasiassa kantokäävällä.

Thymalus subtilis, idänkarvapehkiäinen 60
Pohjoinen laji, jonka elintavoista on niukasti tietoa. Tavataan Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta Inarin Lappiin. Löydöt painottuvat maan itäosiin, mm. Valtimo, Kuusamo, Inari Sarmikuusikko. Aikuisia kuoriaisia tapaa koivulla kasvavien taulakääpien alapinnoilta, jossa syövät itiöitä. Todennäköisesti laji myös kehittyy taulakääpäisissä koivuissa. Tuore havainto Posion Korouoman alueelta on pörrökääpäisestä koivusta, jossa kymmenkunta yksilöä istui pörrökääpien alapinnoille nakertamissaan kuopissa 16.6.2001 ja muutama vielä 12.7.2001 samoissa käävissä, taulakääviltä lajia ei löytynyt (J. Mattila ym.). Ruotsalaisten tietojen mukaan aikuisia on lähinnä alkukesällä, meillä havaintoja on pitkin kesää.

Grynocharis oblonga, soikopehkiäinen 30
Soikopehkiäinen on tyypillinen onttojen jalojen lehtipuiden asukas, mutta se esiintyy myös muilla lehtipuilla, esim. pihlajalla, haavalla sekä tervalepällä. Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa lajin todettiin elävän siellä pääasiassa järeissä, valoisilla paikoilla kasvavissa tammissa ja pyökeissä, ainoastaan pystypuissa (Nilsson 1997, Ent. Tidskr. 118:1-9), mutta se on löytynyt myös männyltä ja kuuselta Ruotsissa (Lemdahl 2001, Ent. Tidskr. 122:39-40). Laji on levinnyt Suomessa etelästä ainakin Kainuuseen asti, tosin yleinen se on vain etelässä. Soikopehkiäisen voi tavata varsin monenlaisista ympäristöistä. Esimerkiksi Helsingin ontoissa puistopuissa se on varsin tavallinen. Tomin havaintojen mukaan laji parveilee myös männyn taimikoissa joissa mielellään istuu vuosikasvaimilla sangen kuivilla kankailla joissa ei lehtilahopuuta lähimaillakaan (Ka:Virolahti). Lisäksi se asuttaa myös vanhoja rakennuksia kuten Paraisilla.

Nemozoma elongatum, kaitapehkiäinen 60
Kaitapehkiäinen on erikoisen näköinen otus, hyvin kapea ja pitkä, eikä juuri muistuta muita kotimaisia pehkiäislajejamme. Se on Suomessa eteläinen laji, havaintoja on pääasiassa etelärannikolta, mutta myös ainakin Etelä-Hämeestä. Vielä 1900-luvun alkupuolella kaitapehkiäinen oli suurharvinaisuus, on ilmeisesti runsastunut ja levinnyt sen jälkeen. Tuoreita löytöjä: Lemland, Västeränga, 1990-luku, Parainen Sänkorna 1990-luku, Lahti Mukkula 2000, Vantaa Tammisto 1996, Sipoo 1990-luku, Pernaja 1990-luku, Nummi-Pusula 1980-luku (useita paikkoja), Espoo, Ylöjärvi 1983 jne. Kaitapehkiäinen elää tyypillisesti kuusella kaarnakuoriaisten (Pityogenes chalcographus, ?Ips typographus) käytävissä. Lajia saa mm. seulomalla vastakuolleiden kuusten kuorta tai haavimalla tällaisten kuusten alta aluskasvillisuutta. On tavattu Suomessa myös tammella Scolytus intricatus -käytävissä, muualla mm. Hylesinus -lajien käytävissä saarnella ja Ernoporus tiliae -käytävissä lehmuksella.

Tenebroides mauritanicus, viljapehkiäinen 100*(i)
Kosmopoliitti, joka kulkeutuu elintarvikkeiden, etenkin viljatuotteiden mukana maasta toiseen. Tavattiin aikoinaan melko yleisenä ja ilmeisen vakiintuneena varastotuholaisena pääasiassa Etelä-Suomessa, mutta ainakin kerran Muoniossa asti. Viime aikoina kulkeutunut maahan harvemmin eikä vakiintuneita kantoja ole tiettävästi syntynyt.