Takaisin/Back

Päivitetty
4.2.2007
Heimo Gyrinidae, hopeasepät (pintapyörijät)

Ilpo Rutanen

Hopeasepät ovat monessa suhteessa hyvin poikkeava heimo muihin kovakuoriaisheimoihin verrattuna. Ne ovat sopeutuneet täydellisesti elämään ja liikkumaan veden pinnalla ja siitä syystä niiden ruumiinrakenteessa on sopeutumia, jotka tekevät tämän mahdolliseksi. Tällaisia ovat ennen kaikkea kaksiosaiset silmät ja voimakkaasti laajentuneet ja litistyneet raajat. Hopeasepät ei ole kovinkaan lajirikas heimo, sillä maastamme tunnetaan 11 lajia, muista pohjoismaista lisäksi 2, Keski-Euroopasta 13 ja koko maailmasta kaikkiaan noin 400 lajia. Useimmat lajimme ovat verraten yleisiä ja helposti tavoitettavissa, sen sijaan lajien tunnistaminen yksinomaan ulkoisten tuntomerkkien perusteella ei ole kaikissa tapauksissa helppoa. Koirasyksilöt ovat genitaalituntomerkkien perusteella kuitenkin helposti määritettävissä ja myös naarasyksilöiden määrittämisessä on suurta apua sekundaaristen sukupuolituntomerkkien (genitaaliskleriittien) vertailussa (vrt. Holmen 1987). Ulkoisista lajituntomerkeistä käyttökelpoisimpia ovat eläimen ruumiin muoto ja peitinsiipien pintarakenne (pisterivit, pintakuviointi, mikropisteytys), vatsapuolen väritys ja keski- sekä takaraajojen kynsien väri. Pohjoismaisten lajien pituus vaihtelee 3- 8.5 mm välillä. Koirasyksilöt ovat yleensä vähän pienempiä ja solakampia kuin naaraat ja niiden etunilkat ovat laajentuneet sekä varustetut pienillä imukupeilla. Koiraitten peitinsiipien pintakuviointi (mikroskulptuuri) on yleensä heikompaa kuin naaraitten mistä syystä koiraat ovat naarasyksilöitä kiiltävämpiä.

Gyrinus minutus, pikkuhopeaseppä 2
Eräs yleisimmistä ja laajimmalle levinneistä hopeaseppälajeistamme, joka Holmenin (1987) mukaan tunnetaan kaikista maakunnistamme Sompion Lappia lukuun ottamatta. Helppo tuntea pienen kokonsa perusteella; laji on suvun lajeistamme pienin (3.0- 4.7. mm). Hyvä lajituntomerkki on myös pikkukilven keskellä oleva pitkittäinen kohouma. Selkäpuoli on lähes täysin musta, heikosti metallinkiiltoinen; pää, etuselkä ja peitinsiivet pinnaltaan voimakkaan verkkomaisesti kuvioidut ja siten himmeät, vatsapuoli ja raajat keltaiset. Esiintyy lähes kaikentyyppisissä vesistöissä, sekä isojen järvien ruovikkoisilla rannoilla että suolampien rannoilla, usein myös sorakuoppien lähes kasvittomissa pohjavesilammikoissa. Tavataan myös hitaasti virtaavissa joissa ja puroissa.
Gyrinus opacus, rämehopeaseppä 6
Levinneisyydeltään pohjoispainotteinen laji, joka on levinnyt koko maahan, mutta on Etelä-Suomessa on melko harvinainen yleistyen nopeasti pohjoiseen päin mentäessä ja on Pohjois-Suomessa suvun kenties yleisin laji. Paras tuntomerkki on selkäpuolen voimakas pintakuviointi, minkä ansiosta tämä laji näyttää vähemmän kiiltävältä kuin muut suvun lajit. Sekä selkä- että vatsapuoli ovat raajoja lukuun ottamatta yleensä täysin mustat. Esiintyy varsinkin erilaisissa seisovissa pienvesissä kuten sorakuoppien pohjavesilammikoissa, ojissa ja enemmän tai vähemmän tilapäisluontoisissa lätäköissä, mutta tavataan myös suolampien ja isompien järvien rantavesissä.
Gyrinus aeratus, järvihopeaseppä 4
Kuuluu suvun yleisimpiin lajeihin ja on levinnyt yli koko maan. Muistuttaa ulkonäöltään paljon kahta seuraavaa lajia, joista eroaa näitten lajien kohdalla mainittujen tuntomerkkien perusteella. Selkäpuoli on musta, pronssinkiiltoinen ja myös vatsapuoli suurimmaksi osaksi metallinkiiltoisen musta, raajat vaaleammat. Kuten useimmilla suvun lajeilla, naarasyksilöt ovat vähemmän kiiltäviä kuin koiraat tiheämmän mikropisteytyksensä vuoksi. Suosii isompien oligotrofisten järvien ruovikkoisia rantoja, mutta tavataan myös erilaisissa hitaasti virtaavissa vesissä sekä pienten suolampien rannoilla, harvemmin myös sorakuoppien pohjavesilammikoissa. Esiintyy järvien rannoilla usein hyvinkin suurina, jopa useiden tuhansien yksilöiden muodostamina parvina, yhdessä eräiden muiden suvun lajien kanssa. Joskus lajia tapaa valtavina lauttoina kauempana rannasta.
Gyrinus pullatus, idänhopeaseppä 10
Hyvin paljon edellisen lajin näköinen, eroten tästä lähinnä siten, että pisterivien välykset varsinkaan ps:n takaosassa eivät ole koholla kuten edellisellä lajilla. Koiraan mikropisteytys on heikompaa kuin edellisen lajin koiraalla. Myös koirasgenitaali eroaa edellisen lajin vastaavasta. Etelä-Suomessa lähes yhtä yleinen kuin aeratus, pohjoisimmat havainnot ovat Kainuusta; ei tunneta Ahvenanmaalta eikä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta. Tavataan usein edellisen ja seuraavan lajin sekä G. minutuksen muodostamissa suurissa yhteisparvissa oligo- ja dystrofisten järvien rannoilla.
Gyrinus marinus, pallehopeaseppä 6
Muistuttaa paljon kahta edellistä lajia. Marinuksen ruumiin muoto on kuitenkin erilainen siten, että sen levein kohta on keskikohdan takana, kun se edellisillä lajeilla on lähellä keskikohtaa. Peitinsiipien sivureunuksessa on lähellä ps:n kärkeä leventymä, joka edellisiltä lajeilta puuttuu. Myös koiraan genitaali on lajille tyypillinen. Laji on levinnyt koko maahan, sitä ei kuitenkaan tunneta Sompion ja Enontekiön Lapista. Suosii samankaltaisia vesiä kuin kaksi edellistä lajia ja esiintyy usein yhteisparvissa näiden kanssa. Tavataan joskus myös sorakuoppien pohjavesilammikoissa.
Gyrinus distinctus, soikohopeaseppä 20
Muodoltaan pitkänomaisempi kuin edelliset lajit. Selkäpuoli on musta, peitinsiipien sivut pronssinkiiltoiset kuten useimmilla suvun lajeilla. Vatsapuoli myös musta, epipleurat ja raajat kuitenkin keltaiset. Selkäpuolen mikropisteytys melko voimakasta. Koiraan genitaali on lajille hyvin tunnusomainen. Esiintyy järvien ja hitaasti virtaavien jokien rannoilla, suosii kirkkaita, emäksisiä vesiä. Laji on melko harvinainen ja tavataan maan eteläosissa Etelä-Pohjanmaahan asti. Tavataan myös murtovedessä.
Gyrinus suffriani 80
Muodoltaan melko pitkänomainen laji, joka muistuttaa paljon edellistä. Selkäpuolelta musta, sivuilta pronssinkiiltoinen laji. Myös vatsapuoli on musta, epipleurat ja raajat ovat keltaiset. Pintakuviointi ja mikropisteytys näkyvät vain voimakkaalla suurennuksella (150x). Peitinsiipien pisterivit etuosassa ja varsinkin sivuilla voimakkaat heiketen kärkeen päin ja ovat kärjen lähellä lähes huomaamattomat. Hyvin harvinainen laji, joka tunnetaan vain muutamasta maakunnasta Etelä- ja Keski-Suomesta, pohjoisimpana Pohjois-Savosta. Elää sekä seisovissa että virtaavissa oligo- ja dystrofisissa vesistöissä.
Gyrinus natator, jokihopeaseppä 15
Edellistä, mutta varsinkin seuraavaa lajia muistuttava eroten tästä selvimmin ruumiin muodon perusteella: korkein kohta sivulta katsottuna on lähellä keskustaa. Kokonaan musta, myös vatsapuolelta, epipleurat ja raajat kuitenkin punaruskeat. Peitinsiipien sisemmät pisterivit ovat voimakkaat, vain vähän ulompia pisterivejä heikommat. Laji on jokseenkin yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa napapiirin korkeudelle saakka. Tavataan etupäässä erilaisissa pienissä lammikoissa, mutta myös hitaasti virtaavissa joissa ja puroissa.
Gyrinus substriatus, lampihopeaseppä 6
Hyvin paljon edellisen näköinen laji, jonka paras tuntomerkki on ruumiin muoto: korkein kohta on heti etuselän takana. Kokonaan musta, myös vatsapuolelta, epipleurat kuitenkin vaaleat kuten edellisellä lajilla. Peitinsiipien sisemmät pisterivit ovat hyvin heikot, keskeltä joskus lähes huomaamattomat, ulommat pisterivit voimakkaammat. Laji on levinnyt yleisenä napapiirin korkeudelle saakka. Esiintyy hyvin erityyppisissä sekä seisovissa että virtaavissa pienvesissä. Edellisen lajin tavoin välttää isompia oligo- ja dystrofisia järviä tai lampia. Tavataan joskus myös murtovedessä.
Gyrinus paykulli, puikkohopeaseppä 10
Kookkain lajimme (5.5- 8.5 mm), joka on helposti tunnettavissa myös kapean muotonsa perusteella. Myös vatsapuoli suurimmaksi osaksi musta, epipleurat kuitenkin joskus ruskeat tai punertavat. On jokseenkin harvinainen. Etelä-Suomessa Keski-Pohjanmaalle ja Kainuuseen saakka. Tavataan useimmiten dystrofisissa järvissä ja lammikoissa, harvemmin myös murtovedessä tai virtaavissa vesistöissä.
Orectochilus villosus, hämyhopeaseppä 15
Kapea ja pitkänomainen voimakkaasti kupera, sivuilta litistynyt laji, joka on päältä musta tai ruskeahko. Pää, etuselkä sekä peitinsiivet ovat tiheäpisteiset ja -karvaiset. Laji on levinnyt Etelä-Suomessa Satakuntaan, Pohjois-Hämeeseen ja Etelä-Savoon saakka. Tavataan sekä virtaavissa vesissä että järvien rannoilla, satunnaisesti myös murtovedessä. On hyvin nopealiikkeinen yöeläin, joka päiväsaikaan piileskelee rantakivien tai rannalle ajautuneitten risujen tai hakojen alla. Elintavoista johtuen lajia on aika vaikea löytää ja lisäksi se sukeltaa herkästi saalistajan ulottumattomiin.

Kirjallisuutta
Freude, H. 1971. 5. Fam. Gyrinidae. - In Freude, H., Harde, K. & Lohse, G. Die Käfer Mitteleuropas 3. 89-93.
Hansen, V. & Henriksen, K. 1930. Biller VIII, Vandkalve og hvirvlere. – Danmarks Fauna 34, 141-148.
Holmen M. 1987. The aquatic Adephaga (Coleoptera) of Fennoscandia and Denmark I .- Fauna Ent.Scand. Vol.20. 1-168.
Svensson B. W. 1982. Gyrinus pullatus, en för Sverige ny virvelbagge. – Ent. Tidskr. 103: 55-60.
Zaitsev, F. A. 1972. Fauna of the U.S.S.R. Coleoptera IV, 370-383.