Aradus angularis (Palolatikka)
Takaisin/back

Päivitetty 12.12.2002
Latikat, heimo Aradidae
Latikat kuuluvat luteisiin (lahko Heteroptera). Melkein kaikki Suomen 17 lajista elävät kuolleissa puissa ja ovat enemmän tai vähemmän sidoksissa tiettyihin sienilajeihin tai palaneeseen puuhun. Latikoita tapaa usein lahopuissa eläviä kovakuoriaisia etsiessä ja suurin osa viimeaikaisista latikkahavainnoista onkin kovakuoriaisharrastajien tekemiä. Latikat on varsin helppo oppia tuntemaan ja ne muodostavat hyvin mielenkiintoisen lajiryhmän jota kannattaa pitää silmällä. Latikoissa on monia uhanalaisia ja hyvin harvinaisia lajeja, joten niissä riittää haastetta pitkäksi aikaa (kahta lajia ei ole tavattu yli sataan vuoteen...). Määrityskaava löytyy mm. teoksesta Linnavuori 1967 (Nivelkärsäiset II. Luteet 2. Animalia Fenn. 11). Heliövaara & Väisänen 1983 (Ann. Ent. Fenn. 49:103-109) esittelevät lajien esiintymistä Suomessa ja esiintymisessä tapahtuneita muutoksia. Latikkatietämys on kuitenkin parantunut merkittävästi noista päivistä voimakkaasti lisääntyneen harrastuksen myötä ja käsitykset monien lajien nykytilasta ovat muuttuneet olennaisesti. Esimerkiksi uhanalaisluokissa on voitu tehdä tarkistuksia alempien luokkien suuntaan, kun lajeista on saatu uusia havaintoja. Maakunnittainen levinneisyys löytyy julkaisusta Lammes & Rinne 1990 (Ent. Fenn. 1:214). Tämä yhteenveto perustuu sekä kirjallisuustietoihin että omiin ja muiden harrastajien kokemuksiin eri lajien esiintymisestä ja elintavoista.

Aradus cinnamomeus, punalatikka
Punalatikka on tuholaisenakin tunnettu yleinen laji, joka elää nuorissa elävissä männyissä kuoriliuskojen alla imien männyn johtosolukoissa virtaavia nesteitä. Imentä aiheuttaa puiden kasvun heikkenemistä ja puut alkavat kitua. Laji on tavallinen erityisesti vilkasliikenteisten teiden varsilla ja kuivilla, paahteisilla paikoilla. Levinnyt ainakin napapiirille asti.

Aradus depressus, täplälatikka
Yleinen laji, jota löytää parhaiten tuoreista kuolleista lehtipuista, esimerkiksi lehtipuista tehdyistä polttopuista, mahlaa valuvista koivusta tai kaulattujen vastakuolleiden haapojen kaulauskohdista. Levinnyt ainakin Oulun korkeudelle saakka.
Aradus truncatus, haapalatikka VU
Tätä lajia pidettiin välillä hyvinkin harvinaisena lajina, mutta kun sitä on opittu etsimään on havaintojakin alkanut kertyä. Haapalatikka elää paitsi kuolleiden jättiläishaapojen kuoren alla, myös elävissä ontoissa haavoissa puun sisällä. Lisäksi se elää jaloilla lehtipuilla, ainakin jalavalla, lehmuksella ja vaahteralla, mm. Jyväskylässä yliopiston kampusalueella. Löytöpaikkoja lienee vielä alle 10 Suomessa, mutta lisää on odotettavissa. Lajia saa ainakin runkoikkunapyydyksillä, kuopilla ja seulomalla sopivista puista.
Aradus erosus, synkkälatikka EN
Laji elää aniskäävällä (Gloeophyllum odoratum) kuusella. Ahnlund & Lindhe (1992, Ent. Tidskr. 113:13-23) löysivät lajia Ruotsista usealta 5-10 vuotta vanhalta hakkuuaukolta kuusen kantojen kaatopinnalla kasvaneilta aniskääviltä. Löytöjä on Suomesta varsin vähän ja ne keskittyvät maan eteläosiin, mutta kun lajia on opittu pitämään silmällä on sitä löytynyt useista paikoista muutamassa vuodessa: Suonenjoki 14.5.2000 (P. Ahlroth), Lempäälän Sääksjärvi 14.8.2000 (J. Kirjavainen), Evo vanha polttokohde 2001 (P. Ahlroth), Muurame lokakuu 2001 (J. Mattila) sekä Joroisten Ahvenisenmäki 2002 (E. Hyvärinen & P. Martikainen). Ainoa pohjoinen löytö on Posion Korouoman alueelta 2001 (P. Ahlroth). Laji piilottelee aniskäävän itiöemän ja puun rakosissa ja sitä on vaikea havaita. Kannattaa pitää aina silmällä kun törmää aniskääpään. Tuoreet suomalaiset löydöt ovat kuusen kannoista aniskääviltä.
Aradus anisotomus, kirjosarvilatikka (nokilatikka) RE
Toinen kahdesta latikkalajista, joita ei ole tavattu Suomesta yli sataan vuoteen. Vain kaksi löytöä Yläneeltä, tuoreempi vuodelta 1863. Laji elää palaneissa metsissä ainakin männyllä. Tällä lajilla, kuten seuraavallakin, on tuntosarven kolmas jaoke kokonaan valkoinen.
Aradus signaticornis, kulolatikka EN
Lajin luultiin jo hävinneen Suomesta, mutta siitä on tehty muutamia uusia löytöjä, mm. 1999 Vehkalahdelta Ulkotammion ja Lanskerin saarten rantaan huuhtoutuneena (S. Karjalainen) ja 2000 Evolta paloalalta (P. Ahlroth ym.). Keväällä 2001 löytyi jälleen useita yksilöitä rantaan huuhtoutuneena itäiseltä Suomenlahdelta (S. Karjalainen). Kesällä 2002 laji tuli kuoppapyydykseen Lieksasta Kitsin läheltä vuoden vanhalta polttokoealalta (O. Heikkala ym.). Kaikkiaan löytöjä Suomesta luokkaa 10 kpl. Elää palaneissa metsissä ainakin männyllä, tavattu myös palaneesta rakennuksesta. Löydöt pääasiassa Suomen eteläpuoliskosta, jokunen havainto pohjoisempaakin. Tuoreita löytöjä myös Keski-Ruotsista.
Aradus crenaticollis, kaskilatikka
Kaskilatikka on osoittautunut tavallisemmaksi lajiksi kuin mitä välillä luultiin, eikä sitä enää pidetä uhanalaisena. Kaskilatikka viihtyy erityisesti palaneissa metsissä sekä havupuilla että lehtipuilla, mutta sitä tulee harvakseltaan pyydyksiin tavallisilta hakkuuaukeiltakin. Lajia saa mm. seulomalla paloaloilla maahan pudonnutta palanutta ja sienettynyttä puiden kuorta. Havaintoja melkein koko Suomesta.
Aradus bimaculatus, kuorilatikka NT
Tämä laji elää mahlaa valuvissa haavanvesoissa, joissa kasvaa syyliä (Hypoxylon). Lajin löydöt Suomessa keskittyvät lounaissaaristoon ja toisaalta Lappiin (Utsjoki) (Rinne 1984, Not. Ent. 64:88-89). Voisi kuvitella löytyvän muualtakin.
Aradus aterrimus, sysilatikka (savulatikka) RE
Sysilatikka on toinen kahdesta latikkalajista, joita ei ole tavattu 1800-luvun jälkeen Suomesta. Vain kaksi löytöä maastamme, toinen paikantamaton ja toinen Kontiolahdelta, molemmat 1800-luvulta. Palaneiden metsien laji, elintavat lienevät samantapaiset kuin muillakin paloaloilla viihtyvillä latikoilla.
Aradus laeviusculus, tuhkalatikka EN
Lajin luultiin jo hävinneen Suomesta, kunnes se löytyi Kolin kansallispuistosta tuoreelta kaskialalta 1996 ikkunapyydyksillä (Lappalainen & Simola 1998, Ent. Fenn. 9:3-4). Myöhemmin lajia on saatu pyydyksiin lisää samalta paikalta ja kesällä 1999 tuhkalatikka löytyi kahdelta kulotusalalta Suomussalmelta runkoikkunapyydyksillä (M. Ruottinen). Uusimmat löydöt ovat Lieksasta, ensin Ukonsärkän läheltä muutaman vuoden vanhalta kulotusalalta löytyi palon pystyyn tappaman järeän männyn kuoren alta yksi yksilö 1.8.2001 (P. Martikainen). Sen jälkeen lajia on tullut useilta vuoden 2001 tutkimuspolttoaloilta ikkunapyydyksiin vuosina 2001-2002 (P. Martikainen ym.). Viimeisin havainto ennen vuotta 1996 oli Lammilta vuodelta 1949. Vanhoja löytöjä on liki 20 kpl, lähes koko Suomesta, joten lajiin lienee mahdollista törmätä muuallakin. Keski-Ruotsista on myös tuoreita löytöjä. Tuhkalatikka elää palaneissa metsissä havupuilla.
Aradus angularis, palolatikka EN
Palolatikankin luultiin hävinneen maastamme, kun ainoat löydöt olivat Inarin Ivalojoelta 1800-luvun lopulta ja Inarista ja Kittilästä ajanjaksolta 1913-1922. 1990-luvulla laji löytyi uudestaan Kittilästä, Maununkairasta paloalueen kuusten tyvikaarnoja seulomalla (J. Siitonen ja muut). Ruotsista on pari havaintoa maan pohjoisosista. 26.10.1998 laji löytyi hiukan yllättäen Patvinsuon läheltä vuosi-pari aiemmin poltetulta ennallistamiskohteelta (Ilomantsi, Jokivaara) seulomalla palon tappamien mäntyjen tyvikaarnaa ja pudonneita kaarnankappaleita (P. Martikainen). Myöhemmin lajia on tullut ainakin yksi yksilö Lieksan metsänpolttokoealoilta ikkunapyydyksiin (P. Martikainen ym.). Laji elää palaneiden havupuiden kuoren alla ja kenties myös pudonneissa kuorenkappaleissa. Palolatikka lienee mahdollista löytää maamme pohjoispuoliskon paloaloilta ainakin väliltä Ilomantsi-Kittilä.
Aradus lugubris, nuijalatikka
Myös nuijalatikka elää palaneissa metsissä, mutta on muita vastaavia lajeja huomattavasti tavallisempi. Se on levinnyt koko maahan ja se elää palaneiden havu- ja lehtipuiden sienettyneen kuoren alla tai pudonneissa kuorenkappaleissa. Nuijalatikka saapuu paloaloille hyvin pian palon jälkeen. Sen voi tavata hyvinkin pieniltä paloaloilta, jopa leirinuotioilta.
Aradus betulinus, aarnilatikka
Aarnilatikan luultiin vaativan vanhoja luonnontilaisia metsiä ja se oli luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi. Uudet havainnot ovat kuitenkin osoittaneen lajin olevan edelleen varsin tavallinen ja viihtyvän myös avoimilla paikoilla, joten se on pudotettu pois uhanalaisten lajien listoilta. Tyypillisimmin aarnilatikan tapaa muutaman vuoden ikäisistä hakkuutähteistä tai -kannoista, joissa kasvaa rivi-, kelo- tai katkokääpää (Antrodia serialis, A. sinuosa, Amyloporia xantha). Havaintoja on muiltakin kääviltä, mm. kantokäävältä. Erityisesti havupuilla, mutta myös lehtipuilla. Laji on levinnyt lähes koko maahan ja sen tunnistaa vaaleasta kilvekkeen kärjestä jo paljaalla silmällä.
Aradus corticalis, kääpälatikka
Laji on varsin tavallinen erityisesti kantokääpäisissä puissa, puulajilla ei ole suurempaa merkitystä. Usein esim. metsään unohtuneissa puupinoissa. Levinnyt lähes koko maahan.
Aradus brevicollis, kantolatikka
Ruotsalaisten havaintojen mukaan esiintyy usein rusto- ja routakääpää (Skeletocutis amorpha ja S. carneogrisea) kasvavissa kuolleissa männyissä paahteisilla paikoilla (Ahnlund & Lindhe 1992, Ent. Tidskr. 113:13-23). Myös Suomesta on samanlaisia havaintoja, tosin lajin voi löytää myös esim. mäntykelokasoilta ja erityisesti muutaman vuoden vanhoista männyn kannoista kaarnaliuskojen välistä. Ei erityisen harvinainen, mutta lajiin törmää melko harvoin jos ei etsi vartavasten. Levinnyt ainakin napapiirille asti. Lajin tuntee helposti leveästä etuselästä, isosta koosta ja tukevista tuntosarvista.
Aradus pictus, ruskolatikka
Ruskolatikkaa pidettiin silmälläpidettävänä ikimetsälajina samaan tapaan kuin aarnilatikkaakin, mutta myös ruskolatikka on osoittautunut varsin tavalliseksi lajiksi. Se elää yleensä kantokäävällä monilla eri puulajeilla ja siihen voi törmätä tavallisissa talousmetsissäkin ainakin napapiirille saakka. Ruskolatikan tuntee yleensä jo värin perusteella.
Aradus betulae, koivulatikka
Hyvin tavallinen laji, joka esiintyy koko maassa yleensä taulakäävän seurassa.
Aradus ribauti
Tätä lajia ei ole tavattu Suomesta, mutta laji löytyi Fennoskandialle uutena Venäjän Karjalasta Vodlajärveltä 17.7.1992 (Siitonen ym. 1996, Ent. Fenn. 7:69-76). Laji elää haavalla ja muilla Populus-suvun lajeilla. Karjalan löytö tehtiin kuorikääpää (Rigidoporus corticola) kasvaneelta maahan kaatuneelta haavalta avoimelta hakkuuaukealta. Laji voisi hyvinkin löytyä Itä-Suomesta.

Litikat, heimo Aneuridae

Aneurus avenius, litikka VU
Litikka muistuttaa ulkonäöltään ja elintavoiltaan varsin paljon latikoita. Se elää ilmeisesti etupäässä lehtipuiden, ohuidenkin (oksien ym), kuoren alla ja viihtyy avoimilla paikoilla. Jyväskylästä laji tosin löytyi äskettäin paloalalta männyn ohuen kuoren alta (P. Ahlroth). Litikasta on kertynyt jonkin verran tuoreita löytöjä eri puolelta Etelä-Suomea, mutta useimmiten kyseessä ovat yksittäiset hajayksilöt. Lajia kannattaa pitää silmällä, sitä on saatu mm. haavimalla lehtimetsien laitamilta ja ikkunapyydyksillä avohakkuilta ja paloaloilta. Lisäksi se on löydetty ainakin pari kertaa myöhään syksyllä kuivien ketojen kariketta seulomalla, Haminasta joulukuussa 2000 ja Vehkalahdelta 1.11.2001 (S. Karjalainen). Litikka saattaa olla luultua yleisempi koska se on suhteellisen vaikea löydettävä. Yllämainittujen löytöjen lisäksi tuoreita löytöpaikkoja ovat ainakin seuraavat: Savonranta, Raatelamminsalo 1991 ikkunapyydyksellä (I. Rutanen), Valkeakoski 6.6.1999 radanvarren kuivalta niityltä haavimalla (J. Salokannel ym.) sekä Lempäälä kesäkuu 2000 lehtomaisen sekametsän laidan heinikosta haavimalla (J. Kirjavainen ym). Kesällä 2002 litikoita löytyi Puumalassa pidetyn kovakuoriaisseminaarin yhteydessä 28.7. puumalalaiselta sahalta haavan kuoren alta. Muitakin havaintoja on...
Aneurus laevis
Litikkaa paljon muistuttava laji, joka esiintyy Ruotsissa. Voisi löytyä Suomestakin.