Aavikon Masai
(1994)
Prolog: Etsiva Ihminen
Etsiva ihminen hankkii uusia virikkeita. Tuttu ja turvallinen elama ei tyydyta. Kukin harrastus kiinnostaa niin kauan, kuin siita loytyy uutta. Kiinnostava elama on jatkuvaa vaikeuksien voittamista, ja monien meista on jarjestelmallisesti etsiydyttava uudenlaisiin vaikeuksiin.
Leikkiva ihminen jarjestaa jatkuvasti uudelleen suhdettaan ymparistoonsa. Millainen maailma on? Millainen mina olen? Miksi olen taalla? Mihin kuulun? Mista tulin, mihin menen?
Kuhunkin kysymykseen loytyy joka paiva uusi vastaus - tietoinen tai tiedostamaton. Leikkiva ihminen loytaa joka paiva uuden identiteetin.
Lomaileva Eurooppalainen
Moskovan lentokentta 22.-23.12.1993: vahemman miellyttava kokemus. On tylsaa odottaa 9 tuntia, mista suurin osa yolla. En ole kovin sosiaalisessa mielentilassa. Yon mittaan vessapaperi loppuu vessoista. Kaiken huippuna, yksi olut maksaa 3.75 USD (22 mk, vuonna 1994). Saan sattumalta tietooni, etta boardingpassiin tehtavaa lyijykyna-merkintaa vastaan Aeroflot tarjoaa illallisen. Sapuska naurattaa ja pysyy sisalla.
Vihdoin lahto Nairobiin; ensimmainen valilasku Kyproksella (+12o C), toinen Jemenissa (+27o C). Oluen hinta putoaa puoleen - Jemenissa 2 dollaria / 0.5 litraa. Olut taitaa olla venalaista (!?!?). Kerosiini haisee - on kai polttoainesailiossa reika. Pienta teknista ongelmaa: Aeroflot keittaa meita matkustajia koneessa 30 minuttia ennen nousua. Koneen ilmastointi ei pelaa merenpinnan tasolla.
Nairobi iltapaivalla 15.25. Alla vihreaa tasankoa, kastellut puutarhat tumman vihreita. Heti kentalla ulkopuolella tulee vastaan kauniita naisia. Passintarkastus on, maahantulolomake pitaa tayttaa, mutta tullimuodollisuuksia ei ole (ei nay henkilokuntaa).
Rahan vaihto, ja sitten alkaa tiedustelu. Avis-autovuokraamon tiskille kysymaan Nairobin karttaa. Karttaa ei ole, mutta virkailija haluaa lahtea viemaan minut kaupunkiin. Kaveri hommaa Aviksen tiskille sijaisen ja hakee autonsa.
Haistan hiukan palanutta. Sovin hinnan etukateen - hinta tosin on hirvea (570 Shs = 50 FIM), melkein kuin Helsingissa! (Saan tietaa vasta myohemmin, etta Keniassa on autovero 400%.)Minulle on suositeltu hotellia nimelta Oak Wood. Pyydan paasta sinne. Kuskini kertoo vievansa minut hotelliin nimelta County Club. Countyssa minut ottaa vastaan Benson. Benson on onnellinen saadessaan Eurooppalaisen vieraan. Han haluaa jarjestaa minulle safarin. Vain soitto Bensonin ystaville, ja he tulevat hotelliin neuvottelemaan. He voivat vieda minut Masai-Maraan, tai mihin tahansa kansallispuistoon tai yleensakin mihin vain.
Rauhoitan tilanteen. Maksan Bensonille 15 USD / yo, joka sisaltaa aamupalan. Tama oli reissun kallein hotelliyo. Kamat huoneeseen - paivanvaloa on vain tunti, joten heti kaupunkikierrokselle. Oak Wood loytyy - hinta 35 dollaria! Countyyn tosin ei uskalla kavella pimealla.
Saan selville, etta Nairobin kuuluisimmasta hotellista Norfolkista lahtee seuraavana aamuna kello 8 bussikuljetus Arushaan ja Moshiin Tansaniaan. Se seuraava paiva on jouluaatto. Joulupaivan ja Tapsanpaivan liikenneyhteyksista ei ole tietoa, joten paatan lahtea heti liikkeelle Nairobista.
Pimean tullessa mustat katsovat valkoista sivukaduilla vahan pitkaan. Kun joku lahestyy takaapain, han yskii kuuluvasti, tai sitten ei...
Hotellissa uskaltaa nukkuakin, kun pitaa oven edessa nojatuolia. "Do you want a lady tonight?" Kapakasta kuuluu metakkaa... Aamupalalla seuranani on amerikkalainen pummi nimelta Richard. Rikulla tuntuu jotenkuten riittavan luottoa hotellista.
Kyyti Arushaan maksaa 25 USD. Alkaa savanni. On aika tasaista ja aika vihreaa. Loytyy lehmia, vuohia, seeproja ja kirahveja. Kysyn, etta onko tama se Nairobin kansallispuisto. Ei ole, tama on valtatie Namangan raja-asemalle. Nuo elaimet asuvat taalla savannilla.
Lehmien ja vuohien omistajatkin loytyvat. Muutama paimen liikkuu laumojen liepeilla. Ajamme parin kylan lapi, ja nakyy punaista. Masai. Miehet pukeutuvat punaiseen, naiset siniseen.
Huomaan identiteettini muuttuneen. Olen Masai.
Maasto kuivuu etelaan
mennessa, ja muuttuu viherasta savannista puoliaavikoksi. Olen
Aavikon Masai.
Aavikon Masai
Rajanylitys tapahtuu ongelmitta, viehattavan bussiemantamme Estherin opastuksella. No, eihan Masai tarvitsisi mitaan muodollisuuksia. Masai saattaa luulla olevansa Keniassa, mutta paimentaakin karjaansa Ugandassa, tai luulee olevansa Tansaniassa, mutta onkin Keniassa... Kuka voisi pysayttaa Aavikon Masain?
Alkuperaisvaestoon kuulumisesta on useita etuja. Turistiripuli ei iske. Roistot varokoot itseaan. Tulen toimeen mitattomalla ravinnolla vaatimattomissa oloissa. Masaille raha on arvotonta. Vain karjalla ja naisilla on merkitysta. Voin siis hyvin luopua rahoistani. Niille riittaakin ottajia.
Masai Arushassa
Arushan kaupunkiin saavuttuani alkaa hurja Shanghaijaus. Esther hankkii taksin, ja lahettaa minut silla ystavansa matkatoimistoon, jossa saan ystavyytemme takia alennusta. Taksikuski ottaa lapulle kuittauksen luovutettuaan lastin (minut).
Matkatoimistossa minulle raataloidaan heti viikon kansallispuistokierros, vaatimattomaan 1000 USDollarin hintaan. Nyt alahdan - kun Masai suuttuu, leijonakin vapisee. Matkatoimiston toimitusjohtaja on lahdossa joulun viettoon kotitilalleen Moshin kaupungin lahelle. Tama matka sopii suunnitelmiini. Lupaan maksaa kyydista 15 USD, seka varvaan liikemiehen agentikseni jatko-ohjelman jarjestelyssa, provisiopalkalla - mita halvempi vuoristoretki Kilimanjarolle, sita suurempi agenttipalkkio. Paasemme sopimukseen - hanelle raha ei ole arvotonta.
Masai Moshissa
Matkalla ostan banaaneja. Moshista loytyy lahto Kilimajarolle - seuraavana aamuna kello 9, OK. Raha vaihtaa omistajaa; 5 paivan reissu 360 USD. (Olikohan agentista sittenkaan hyotya?)
Matkatoimisto Zaran (Moshi, Tanzania) auto heittaa Masain majoitukseen: Green Cottage Hostel. Olen melkein ainoa, jonka matkan tarkoitus on Vacation, useimmilla se on Circulation tai Freefalling... Respan Marangunainen ei aavistakaan, kenen kanssa on tekemisissa. Hotelli (muuten 7 USD aamupaloineen) sisaltyy Kilin retken hintaan.
Nyt on kolme tuntia pimean tuloon. Kuljetusketju Nairobista Moshiin asti on toiminut aika reippaasti. Tiedustelua kaupungilla. Mukavaa porukkaa. Ihmiset pysahtyvat kyselemaan, mista pain olen tulossa. Aavikoltapa tietysti.
Kiipean ylamakeen linja-autoasemalle, jossa on myos tori. Tuuli puhaltaa pilvet syrjemmalle, ja Kilimanjaron huiput Kibo ja Mawenzi nakyvat komeasti.
Tapaan YMCA-hotellissa mukavia tansanialaistyttoja seka kaksi kreikkalaista heppua, joille lainaan karttani jouluaaton illallisen ajaksi. Nautin jouluaterian viehattavan tanskalaisen ladyn ja hanen kenialaisen ystavattarensa seurassa. Kovia mimmeja - kiertavat Afrikkaa paikallisbusseilla.
Masai Kilimajarolla
Joulupaivana aamun heraan ja pakkaan tavarani. Matkatoimisto Zaran auto kay hakemassa kello 09. Zaran johtaja ilmoitti jouluaattona, etta Kilimajaron retkikuntamme vahvuus on n. 10. Aamuun mennessa se oli lisaantynyt viiteentoista. En tieda, oliko ko. luvussa mukana henkilokunta, vai ainoastaan maksavat retkeilijat. Matkaseuraksi loytyi japanilainen matkailija Yoshi. Yoshi puhui japania ja kuunteli sujuvasti englantia.
Odotimme kansallispuiston portilla toista tuntia loppuporukkaa. Joukko ei koskaan saapunut. Heidan henkilollisyydestaan tai kohtalostaan ei ole tarkempaa tietoa. Henkilokuntaa (oppaita, kantajia, kokkeja, ...) oli sitten ensimmaisen paivan aikana enemman kuin riittavasti.
Kilimajaron safarin ensimmainen paiva alkoi Marangu-portilta 1800 m mpy. Vuori keraa sateita; rinteella on rehevaa sademetsaa. Metsassa liikkuu lintuja ja apinoita. Aurinko paistaa. Valilla tullaan kuivemmalle hiekkarinteille. Nailla hiekkarinteilla valtapuu on kanerva (Calluna), joka kasvaa korkeimmillaan yli 20 metriseksi. Kanervat kolisevat aanekkaasti tuulessa toisiaan vasten. Valilla on taas rehevampaa maapohjaa, ja sammalet roikkuvat puiden oksilta.
Taalla rinteella ei kulje karjaa, ja naiset liikkuvat hyvin vartioituina. Mita taalla tekee Masai? Huomaan olevani Sumuisen Vuoren Guerilla.
Sumuisen Vuoren Guerilla
Majoitumme Mandaraan. Norjalaiset ovat kayneet rakentamassa kehitysapuna mokkeja (Fjellhyttor), joita taalla kutsutaan nimella "hut". Yhteen mokkiin mahtui lisakseni kolme japanilaista. Sopivin valiajoin osallistuin kaytavaan keskusteluun repliikilla "Tenno Heiku, Banzai". Respassa myydaan olutta hintaan 600 TShs (n. 7.5 FIM), kun hinta autotien paassa portilla oli 400 Shs, ja kaupungeissa yleensa 300 Shs.
Pari tuntia minun jalkeeni rinnetta kiivennyt matkatoimisto Zaran varvaama oppaiden, kantajien ja kokkien armeija alkoi illan hamartyessa valmistella paivallista. Norjalaiset olivat hyttien lisaksi rakentaneet Mandaraan n. 10 keittiota (kitchen). Joka matkatoimiston retki-kunnalle oli siis oma keittionsa. Zaran keittiossa haari hirvittavan savun seassa 20 mustaa miesta ruuanlaitossa - valilla tosin lahetettiin partioita polttopuiden hankintaan.
Saan paakokilta porttikiellon keittioon. Syy tahan on, etta savu voi menna silmiini, ja kirvella niissa, ja voin saada paansaryn. Paivallinen on kiitettavaa tasoa.
Paivantasaajan lahella kun ollaan, valoisaa tulee kello 06 ja pimeaa kello 18.45. Seka iltahamarissa etta aamuhamarissa teen villielainsafarin, tuloksena muutama lintu, seka kasvillisuus- ja maisemakohteita.
Sunnuntaina 26.12. retkikuntamme jatkaa ylospain. Tunnin kavelyn jalkeen sumuinen vuoristosademetsa paattyy, ja alkavat aukeat nummimaisemat (n. 2900 m mpy). Jo edellisena paivana olin polttanut niskani - puoli tuntia aukeaa nummea riittää polttamaan pohkeet, kun aamuaurinko paistaa takaa. Shortsit pois ja housut jalkaan.
Viela pari tuntia, ja aurinko alkaa tosissaan kuumottaa. Niska ja kasivarret pitää suojata poistamalla T-paita ja korvaamalla se pystykauluspuserolla. Paivan taival kestää yli 5 tuntia hurjassa auringonpaisteessa.
Illalla Horombo Hutilla (3700 m mpy) sarkee paata aika voimakkaasti. En voi syoda paivallista. Olen saanut pahasti liikaa aurinkoa, ja jo tamakin korkeus saattoi lisaksi vaikuttaa paansarkyyn. Edellisen kerran muistan olleeni vastaavassa tilassa viisi vuotta akaisemmin, vuonna 1988. Fin5:n osakilpailu oli Keravalla, ja paivan ylin lampotila oli +32o C. Silloin piti lepailla varjossa Keinukalliolla, ennen kuin uskalsi lahtea ajamaan autolla kotiin.
Hyvat neuvot ovat tarpeen.
Paatän kokeilla seuraavia:
- liikkeellelahto viimeistaan auringon noustessa. Talloin paasen
seuraavalle hytille (Kibo Hut) aamupaivan aikana, ja valtyn
pahimmalta sateilylta.
- taydellinen suojaus auringolta. Teen T-paidasta hupun, johon
puhkaisen puukolla suun kohdalle hengitysreian. Lippiksen alla
siis aurinkolasit, ja niiden alta nenaa myoten kaikki peitossa.
Vuoristoguerillan urasta on nyt luovuttava. Huppuni sisalta minua ei voida tunnistaa, joten katson sopivaksi tervehtia vastaantulijoita iloisella huudaduksella: "Bonjour, Vive La Legion!". Olen Legioonalainen Robertson.
Legioonalainen Robertson
Maanantaina 27.12.1993 kello 06 saan seurakseni yhden kantajistamme, Prospon. Mina kannan reppuani ja Prospo polttopuita. Aamun viileydessa matka taittuu mukavasti.
Nummivyohyke paattyy; Kilimajaron huippujen valisessa satulassa, 4300 m mpy, on hyvin niukasti kasvillisuutta. Alue on arktista kivieramaata. Helteestakaan ei ole haittaa: tuulee sen verran, etta oli pidettava hansikkaita. Prospolla ei ole hanskoja, joten vedämme hanen kasiinsa kaksi paria sukkia lammikkeeksi.
N. 4400 m:iin asti menee hyvin, sitten alkavat ongelmat. On kaveltava 50 m, ja sitten levattava minuutti. 30 m, ja minuutti. Olo on tosi voimaton. Vaivoin paasen Kibo Hutille, ylimpaan vuorelle rakennettuun mokkiin (4750 m, tama on kutakuinkin sama kuin Euroopan korkein kohta Mont Blanck).
Cocacolaa sisuksiin ja lepaamaan. (Taalla olut maksaa 800 Tshs ja Cocis kai 600 Tshs. Juomat kannetaan ylos ihmisvoimin, sakissa kantajan paan paalla.)
Lepään punkalla 2 tuntia, ja olo pahenee.
Oksennan kaksi kertaa; jalkimmaisella kerralla kaiken, mita vatsassa on. Pienikin liikkuminen on kova ponnistus, ja aiheuttaa heti paansaryn. Olen hiukan huolissani: jos olo ei ala kaantya paremmaksi, en paase omin voimin takaisin alas.
Seuraavien tuntien aikana olo alkaa onneksi hiljalleen parantua. Intialainen laakari tutkii minua. Han antaa pari pilleria ja kieltää jatkamasta ylospain. Pulssi on kuitenkin rauhallinen ja selva, joten saatan jaada paikalleni. Vessassakaynti on edelleen kova ponnistus.
Odotan mokissa ja lahistolla retkeillen, kun Yoshi kay oppaamme Damianin kanssa huipulla.
Vuorokauden Kibo Hutilla lepailtyani alkaa sitten vaellus alaspain. Yoshi on riutuneen nakoinen, niinkuin kaikki muutkin Uhuru Peakilla (5895 m) kayneet.
Savannin Masai
Ymmarrän, etta Vuoriston Guerilla ja Legioonalainen Robertson olivat molemmat taysin alyttomia paahanpistoja. Lapsikin tietaa, etta huipulla ei ole karjaa, eika siella jaksa iloita naisista. Masai suuntaa taas kohti vehreita savanneja.
Onneksi raha on arvotonta. Sita nimittain meni vuoristokiipelyyn paljon.