Eesti
(1996)
Viikonlopuksi Etelään: temppu ja kuinka se tehdään
Eesti. Suomalaisen rihkatamaturistin ostoparatiisi, eikö niin?
Primitiivi-ihmisen tarvehierarkiassa kaikki on toisin. Rihkaman hankita on toisarvoista. Akuuttien perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen villi-ihminen suuntautuu primitiivisen vaellus- ja seikkailuvietin tyydyttämiseen. Se, joka löytää ensin parhaat metsästysmaat, saa aikaan eniten lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä...
Höst-Est -96 excursio perustettiin keskiviikkona 28. elokuuta 1996 kello 10.30. Kello 11.12 operaatiosta tiedotettiin sähköpostiverkossa. Huolimatta 20 tunnin ja 18 minuutin valmistautumisajasta, H-hetken koittaessa Jätkäsaaren satamassa torstaina 29.8. kello 7.30 oli lahtovalmiudessa vain yksi kickbike. Lautalla yli, 1.5 tunnin Tallinnan kierros ja suunta kohti itää kello 13.30.
Neuvostoimperiumin ihmeitä
Narvan maantietä Tallinnan keskustassa kohti itää. Näkyviin tulee merenranta, ja rantabulevardilla on mukava potkia. Narvan tie kaantyy sisamaahan huomaamatta, ja Tallinnan laululava tulee ohitettua ilman mainintaa. Sitten näkyy rantatielle tuntemattoman neuvostosotilaan muistomerkki, jonka kohdalta on viimeistään aika kaantya kohti itaa jos ei halua joutua kiertamaan koko Haapaniemeä. Oikaisu omakotialueen läpi, ja tie päättyy. Edessä olevan harjun laelta kuitenkin kuuluu liikenteen pauhu, ja kun kickbiken kantaa metsän läpi, pääseekin vanhalle Narvan tielle.
Nyt se alkaa, betonihelvetti. Oikealla näkyy Länsimäki, edessä Priislen kaupunginosa. 15-kerroksisia kerrostaloja tulee vastaan lähes loppumattomasti. Ajan kilpaa lähiöbussin kanssa: ohitan sen joka pysäkillä ja jään taas välillä jälkeen...
Lähes loppumattoman lähiössä pujottelun jälkeen vastaan tulee Pietarin tie, Pohjois-Viron pääväylä. Tie on nelikaistainen, mutta kevyttä liikennettä ei ole kielletty joten se ei täytä moottoritien tunnusmerkkejä.
Eipä ole tienpinnassa kehumista. Kickbike rullaa huonosti ja ohjaustanko tärisee. Tämäkin lienee ylivertaisen neuvostojärjestelmän tarkkaan suunnittelemaa: Puna-armeijan maastokuorma-autot ylittävät pikku epätasasuudet kuin tyhjää, mutta Saksan kanssa unionissa olevien ryhmittymien Kickbike-partiot saavat kärsiä. Voimasuhteet lopullisesti varmistaakseen Puna-armeijan reippaat pojat ovat ajelleet kaikkia pääteitä panssarivaunulla, ja telojen jäljet ovat asfaltissa selvästi nähtävissä...
Toinen Kickbike-jääkärin hidaste ovat valtatienrampit. Eritasoristeyksien silmukat on mitoitettu niin, etta kuhunkin silmukkaan mahtuu majoittumaan risteysvartiopataljoona. Suuressa maassa kaikki on ollut suurta. Päätelmä on, etta silmukkarampeja ei kannata käyttää, suoraan vaan penkereiden yli seuraavalle tielle.
Harjumaa
Pois päätieltä, ja vaihtoehtoinen reitti kulkee läpi kaupungin nimeltä Loo. Loossa on ollut aikanaan kanakombinaatti, hoyheniä on kaikkialla ja kananpaska haisee. Yritän ostaa Loosta tarkempaa karttaa, heti sataman huoltoasemalta ostamallani 1:500 000 kartalla matka nayttaa etenevan vahan turhan hitaasti. Koko kaupungista ei kuitenkaan saa karttaa: täytyy tyytyä oluen juontiin ja jatkamaan matkaa.
Kostiveressa takaisin päätielle, ja päätien varresta löytyy viikinkiaikainen hautausmaa. Vitonen päätietä ja sitten taas sivutielle, nyt valtatien pohjoispuolelle.
Täälläpäin ei taida olla tapana pysähtyä lukemaan karttaa, jos ei ole eksyksissä. Aina kun pysäyttää Kickbiken ja kaivaa kartan esiin, ensimmäinen paikalle tuleva auto pysähtyy ja kuljettaja tiedustelee ystävällisesti venäjäksi, olenko eksyksissä ja tarvitsenko apua. Nietu Probleme, Otchin Harasoo, Spaziba, Drasvidanja!
Tiet ovat toinen toistaan huonompia. Poikkean kaupassa kylässä nimeltä Kiiu. Kauppa löytyy kyltin perusteella, olen hiukan epäuskoinen että onko se toiminnassa kun mitään mainoksia ei ole. Taallapain ei tunnu olevan mainostaminen tapana. Kaikkein hurjin tapaus loytyy kylästä nimeltä Kolga. Viron- ja venäjänkielinen kyltti joka SAATTAA EHKÄ tarkoittaa jotain kaupan tapaista, ohjaa teollisuusalueelle. Meinaan kääntyä takaisin jo kaksi kertaa, mutta ystävälliset ihmisen neuvovat eteenpäin. Lopulta löytyy nuhjaantunut teollisuuskiinteistö, jota ei ulkoa päin millään uskoisi kaupaksi. Kun uskaltaa vielä kiivetä betonibunkkerin toiseen kerrokseen ja kulkea siellä pitkän ja pimeän käytävän läpi, löytyy kauppa, joka on kyllä auki!
Puhelinlinjat repsottavat, mutta maisemat vaihtuvat. Karuja, karkeita kangasmaita ja väljiä mäntymetsiä. Loksan risteyksen lähellä on huoltoasema, tarkistaisin mielelläni rengaspaineet, mutta se ei onnistu niinkuin ei Viron bensa-asemilla yleensäkään - käytettävissä ei ole paineilmalaitteita.
Teltta pystyyn 20 metriä tiestä, tukevaan kuusikkoon Harjumaan ja Virumaan maakuntien rajalle. Kartan mukaan tästä on n. 2 mm eli 1 km merenrantaan. Meri löytyy, ja tihenevän pimeyden suojassa käyn siinä uimassa ranta-asutuksen välitse puikkien. Täällä päin meren rantaan on kai aina päässyt vapaasti, Suomestahan loikkarit palautetaan. Toista on tainnut olla Eestin neuvostotasavallan länsirannikolla.
Virumaa
Aamulla Virumaan puolelle kaupunkiin nimeltä Vosu. Vosu on rantalomakeskus, ja paivä on helteinen ja pilvetön, mutta ranta on autio - koulut ovat alkaneet. Hiekkaranta on upea. Nautin kaupan kulmalla oluen ja tarinoin kylänmiesten kanssa: sitten sisämaahan kohti Rakveren kaupunkia.
Tienpinta on edelleen huononlainen, ja KB rullaa heikosti. Ylämäki sisämaahan päin tuntuu paljon isommalta kuin mitä se onkaan. Äkkiä tien vieressä pellolla näkyy iso lintu, haikara tai muu vastaava pelikaani. Virossa haikarat ovat aika yleisiä, ja niiden pesiä näkyy mm. puhelintolppien kärjessä teiden varsilla. Tämä yksilö kiusaantuu saamastaan huomiosta ja lehahtaa valtaville siivilleen.
Haljalassa on upean näköinen vanha kirkko, joka on kuitenkin lukossa. Kyltti kertoo, että kaikki kalleudet on viety johonkin museoon Tallinnaan. Vihdoin Rakvere. Kaupunki on Länsi-Virumaan suurin keskus, ja ensimmäinen kaupunkimainen paikka Tallinnan jälkeen.
Luokkaa 130 km Viron teillä vuorokauden sisään, ja olen aivan puhki. Tajuan, että pelkästään "ratasta" käyttämällä en millään ehdi Tartoon, Pärnuun ja viela takaisin Rääveliin neljässä ja puolessa päivässä - ei näitä teitä myöten. Tsekkaan bussit Tartoon, käyn nauttimassa lounaan Rakveren vanhan linnoituksen muurin harjalla ja nousen bussiin klo 14.
Tartu
Harjumaan männiköissä ja Virumaan helteessä viruneena hyödynnän innolla Tartosta loytyviä palveluja. Majoitun Park-hotelliin Toomemäelle, potkin läpi nähtävyydet, nautin hienon päivällisen josta pulitan merkittävät FIM 30 ja hengailen musiikkibaarissa. Rockbaarissa roikkuu hyvaa englantia puhuvaa porukkaa ja erinomaisen hemaisevia misukoita. Vasta seuraavana päivänä tajuan tehneeni virheen, jota kadun seuraavat 35 km...
Viljandimaa
Tartosta länteen: ensin vahan peltoa, sitten suota ja metsää. Tarton läpi kulkeva Emäjoki lähtee Vörtsijärvestä, ja Tartumaan ja Viljandimaan raja sijaitsee tässä luusuassa. Vörtsijärvessä on upea, pitkä, leveä ja matala hiekkaranta, joka oli nyt autio. Pilvetön hellesää suosii hiekassa ja vedessä puljaamista.
Taas metsäseutujen läpi ja vihdoin tulee vastaan Viljandin kaupunki. Viljandin keskustassa viereeni ajaa poliisiauto, ja toinen poliisisedistä kysyy jotain. Ääni on niin hiljainen, että en oikeastaan kuule mitään. Poliisi kysyy kovemmalla äänellä, ja nyt luulen että hän kysyy jotain venäjän kielellä. Vastaan suomeksi "En ymmärrä". Nyt poliisit hymyilevät, heilauttavat kättään ja ajavat pois.
Myohemmin kuulen, etta Viljandissa on tana viikonloppuna Rockfestivaali - poliisit ehka olivat siksi hieman varpaillaan. Sivulaukusta pilkistivät teltan alumiinisalkojen kappaleet, joten poliisit mahtoivat tuumailla etta siina on taas joku koyhä venäläispiru, pitäisiköhän sitä pamputtaa. Suomen kieli muutti suunnitelman. Mitähän jos he olisivat aavistaneet olevansa tekemisissä primitiivi-ihmisen kanssa...
Konsertti alkoi klo 18. Kuusi virolaisyhtyettä, näistä sykähdyttävin nimeltään Sullivan Unplugged. Sullivan latasi rytisevää Rythm'n Bluesia tuoreella otteella. Paikallisten keskuudessa hyvin suosittu oli yhtye nimeltään BDÖ, jonka mölinästä en ymmärtänyt mitään.
Finally the superstars: The Animals (There is a house in New Orleans...). Laulaja jonka nimi oli King tai muuta vastaavaa jaksoi rääkyä kiitettävästi, mutta koko hommasta oli tuoreus kaukana: Wanhoja Pieruja. Animals on ns. Overground-bändi, ainakin nykyään (jotainhan niiden on elääkseen tehtävä), missä on Blues Brothers-henki?
Poistun konsertista kello 02.00, ja siirryn taas järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Potkin 15 minuuttia ulos kaupungista, pystytän teltan kuun valossa ja vedän unta palloon. Läsnäolostani taitavat tietää vain kylän koirat, ja nekin ovat vahan epavarmoja.
Pärnumaa
Vielä hiukan peltoa ja sitten taas metsämaita länteen. Viro on todella harvaan asuttu maa. Odottelen kaupan aukeamista puolelta päivin kylässä nimeltä Köpu, ja hyvä niin koska sitten on taas vastassa 35 km pelkkää metsää.
Kilingi-Nömmestä löytyy useampikin baari, ja täällä on huoltoasema jolta saa lainata käsipumppua. Vaikka alla on nyt yksi Viron pääteistä (Pärnu-Valga) GSM ei servaa!
Illan suussa Pärnuun, majoittuminen 100 Suomen markan hotelliin (neuvostotyyliä) ja kapakoissa hengailua...
Etelän ihmeiden analyysi
Kehitysmaamatkailu on aivan toista kuin ns. sivistyneessä maailmassa matkailu - läntinen yhtenäiskulttuuri, joka löytyy samanlaisena Länsi-Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, on jättänyt aika suuren osan tätä Tellusta vielä turmelematta, ja lähinaapuristakin loytyy vielä tällaisia seutuja. (Viro ei tietenkään ole mikään kehitysmaa. Se on kuitenkin Helsingistä katsoen lähin paikka, josta voi saada vähän esimakua siitä, mitä tuleman pitää...)
Fakta on, että "alikehittyneillä" seuduilla ei ole saatavilla sellaisia tuotteita ja palveluja, joita paikallinen väestö ei käytä. Jatkossa tämä täytyy ottaa varustuksessa huomioon. Kaiken muun paitsi ruuan ja juoman suhteen on oltava omavarainen.
Keskeisin kickbike-ongelma Virossa on tienpintojen epätasaisuus ja siitä seuraava matkanteon hitaus ja raskaus sekä ohjaustangon tärinä. Sain sormiini tärinätaudin, ja sormet olivat aivan kompurat ja vailla puristusvoimaa vielä kaksi viikkoa retken jälkeen. Tärnätaudin välttäminen vaatii kehitysmaaretkille paksumpia renkaita. Tästä rattaan rullauskyky ei parane -> pitäneekö harkita peräti maastopolkupyorää, tai sitten jotain vielä primitiivisempää :-)